Pakkanen on hellittänyt, mutta ilma ei tunnu lauhtuneen kovan ja hyytävän kylmän viiman vuoksi. Olen kulkenut pyörällä kouluun ja asioille kaupunkiin koko viikon parhaimmillaan lähes 20 asteen pakkasesta huolimatta, mutta nyt tämä -10 astetta ja viima sulkivat minut sisälle. Aamun kirjastoreissu riitti ulkoiluksi, vaikka olisin niin halunnut hiihtämään. Epäonnistuneen ulkoilupäivän takia päivä ei tunnu kovin onnistuneelta, vaikka sain palautettua yhden esseen, haettua kirjan alkavaan kurssiin, pläräsin meneillään olevan kurssin prujua ja kävin penkomassa varastosta lisää kamaa kirppikselle. Koko viikko on ollut niin autuasta tekemisen, ihmisten ja harrastusten täyttämää myllerrystä, että lähes kokonaan kotona vietetty päivä on pitkästyttävä.
Viikko on ollut sentään huiman mukava. Koulu alkoi tiistaina ja luennoilla istuminen maistuu jälleen ihanalta. Lisäksi kurssiin kuuluu harjoituksia, joilla opettelemme tietokoneohjelmaa. Hienoa huomata, että vuosien tietokoneen takominen töissä on tuottanut hyvän perustan, jonka pohjalta uusien ohjelmien oppiminen on suhteellisen helppoa. Koulun lisäksi sählyharkat pyörähtivät jälleen käyntiin. Tykkään liikkua omaan tahtiini lenkillä tai salilla, mutta tuollainen porukassa sählääminen on todella hauskaa. Treeneihin ei väsytä lähteä ja pelaamisen ohessa liikkuu huomaamattaan sekä tapaa ihmisiä. En olisi koskaan tutustunut koulukavereihini yhtä hyvin luennoilla kuin mitä olen tutustunut heihin nyt harrastusten parissa. Porukka on noin 8 vuotta nuorempaa kuin minä, mutta mitä enemmän tutustumme, sitä vähemmän ikäero tuntuu. En sitä paitsi todistettavasti näytä vieläkään ikälopulta, koska minulta kysyttiin papereita ostaessani lähikaupasta muutaman oluttölkin! Kassalla ollut poika oli hieman hämillään, kun totesi arvionsa lipsahtaneen 10 vuotta pieleen ja minun kyllä täyttävän seuraavan kerran x8 vuotta - ei vain arvannut, että se on 28 :)
En ole kirjoittanut vielä mitään eräästä isosta jutusta, mutta joudun jättämään sen nyt myöhemmäksi. Asia ei liity mitenkään biologiseen kellooni, joten mitään vauvauutisia ei ole luvassa. Nyt orastava päänsärky ajaa minut pois koneelta.
lauantai 17. tammikuuta 2009
Tänä päivänä ei paljon mitään
Lähettänyt Frises klo 20.28
Tunnisteet: harrastukset, Opiskelu
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

0 kommenttia:
Lähetä kommentti