Analogisia muistoja

Minulla oli vihdoinkin aikaa katsella vanhoja valokuvia. Niitä, jotka on otettu filmille ja lähetetty kehitettäväksi Ifille, josta ne viikon kuluttua tulivat. Kuvien onnistumista ei koskaan tiennyt niitä otettaessa ja osa kuvista on sumeita, värit haalistuneita tai kummallisia. Ihmiset, tunnelmat ja tilanteet ovat kuitenkin aitoakin aidompia ja niin eläviä, että voi melkein kuulla noiden ihmisten äänet.

Tuntui jotenkin hassulta palata -80-luvulle, omaan lapsuuteensa. Katsella kaikkia noita kuvia kotoa, omista kastajaisista ja itsestä lapsena, kylässä käyneistä vieraista, kiitoskortteja ihmisiltä, joita en edes tunne tai muista. Ne ihmiset, jotka tunnen, ovat vanhentuneet, saaneet omia lapsia tai en ole heitä nähnytkään sen koommin.

Kuvissa olevat esineet ovat minulle niin tuttuja,vaikka en enää muistanut niiden olemassaoloa. Muistan vielä ne neonkeltaiset toppahousut, tuliaispannumyssyn poronkarvakoristeineen, tonttuleikeissäni käyttämän tallilyhdyn ja keltaiset pallokynttilät, jotka olivat nyt eteisessäni olevan lipaston päällä olevien lasisten kynttilänjalkojen päällä. Se lipastokin on nyt minulla. Minun täytyi haalia se haalittavissa oleva määrä noita esineitä lapsuudenkodistani ja silti huomaan jättäneeni sinne liian paljon. En voinut tarrata kaikkeen ja onhan minulla iso laatikollinen muistoja valokuvina.

Huomasin, että analoginen muistini päättyy isäni hautajaisiin. Sitten hankin digikameran ja siirryin uuteen aikakauteen.

Tärkeintä noissa valokuvissa on tunnelma. Elämää on katseltu kameran linssin läpi silloin, kun on ollut juhlan aika tai on tapahtunut jotain merkittävää. Minun teki mieleni pukea hienot vaatteet ylle noita kuvia katsellessa, sillä arkiset kotivaatteet tuntuivat liian laimeilta kuvien juhlavuuden rinnalla. Halusin astua kuvaan ja olla mukana serkkuni rippijuhlissa tai istahtaa kesäiseen kahvipöytään mansikkakakkuineen. Tai ehkä siihen kuvaan ei olisi sopinut hienot vaatteet, sillä miehet olivat tulleet kahville heinäpellolta pölyisinä ja hikisinä, kiireisinä jatkamaan työtään kuumana kesäpäivänä sillä sade voisi tulla jo huomenna.

Täydellisin kuva kaikista oli hieman sumea kuva, jossa äiti pitää minua sylissään kastajaisissani ja isä hymyilee vieressä. Heidän ilmeistään näkee, että olen haluttu ja rakastettu lapsi. Voisiko tärkeämpää kuvaa ollakaan?