Uutta ja ihmeellistä

Maanantaina se vihdoin alkoi ja jännityksestä huolimatta kaikki meni oikein hyvin. Löysin oikean paikan, porukka vaikuttaa ihan mukavalta eivätkä asiat tunnu mitenkään ylitsepääsemättömän vaikeilta. Itse asiassa moni juttu tuntuu tutulta, olenhan viimeisen vuoden aikana ehtinyt tutustella asioihin ja hakea tietoa. Nyt tutustelen vain opiskelukavereihini ja yliopiston tiloihin.

Opiskelukaverit ovat aika nuoria, suurin osa on tullut suoraan lukiosta. Joukossa oli muutama vähän elämää nähnytkin ja hakeuduin välittömästi erään näistä seuraan. En koe itseäni niin kauhean vanhaksi, mutta toisaalta noin kahdeksan vuoden ikäero tuntuu tässä vaiheessa erittäin merkittävältä. Muistan vielä, miten hetkessä elävä ja johdateltavissa oleva olin lukion jälkeen vaikka tietenkin kuvittelin tietäväni kaiken. Aika on onneksi korjannut ainakin osan tuosta kirkasotsaisuudesta ja tuonut myös hienoista kriittisyyttä eteen tuotavia asioita kohtaan. En silti voinut mitään sille ylevyyden ja hyvänolon tunteelle, jonka tiedekunnan dekaanin puhe loi. Glorisointi on hyvä juttu silloin tällöin, mutta pitää kuitenkin muistaa, että suurin osa elämästä on arkea. Eikä arki aina ole niin kovin juhlallista. Oikeastaan se on sitä kovin harvoin.

Olen koonnut uutta arkeani kasaan pikku hiljaa ja ainakin tuleva kuukausi näyttää lievästi sanottuna kiireiseltä. Luvassa on kunnon alkuspurtti, joka kuitenkin onneksi näyttää hellittävän muutaman viikon kuluttua. Sitten voisin aloittaa uuden työn opiskelujeni ohessa. En ole hakenut töitä kovin aktiivisesti, mutta kalenterissani on jo kolme työhaastattelua ja jo ensimmäinen näistä oli sellainen työ, johon haluaisin ihan ehdottomasti. Haastattelijani oli valmistunut muutamaa vuotta aiemmin samalle alalle kuin minä ja olin varsin imarreltu, kun hän ansioluetteloani tutkiessaan totesi olevansa kateellinen työkokemuksestani. Kaikki ne kituutetut vuodet, ahdistavat yövuorot, kiireet ja muut ikävät asiat olivat hetkessä pois pyyhityt ja näin hetken oman historiani ulkopuolisen silmin. Ehkä vihdoinkin olen päässyt siihen pisteeseen, että en joudu ottamaan vastaan sitä työtä, mitä tarjotaan, vaan voin valita. Ei tietenkään kannata nuolaista, ennen kuin tipahtaa, mutta ei tämä nyt huonoltakaan näytä.

Jotenkin kaikki tuntuu nyt vain niin hyvältä ja asiat sujuvat hyvin. Miestä on ikävä, hän on vielä siellä etelässä. Olemme kuitenkin olleet suhteemme aikana usein etävaiheessa, joten uutta tämä ei ainakaan ole. Niin kauan kun on ikävää, on myös rakkautta. Ikäväni ei ole ehkä enää niin raastavaa ja sydäntä pakottavaa, mutta se on kuitenkin suurta haikeutta. Tunnen jotain suurta puuttuvan arjestani, erityisesti saapuessani kotiin, jossa minua odottaa vain Kissa. Onneksi edes se!

Kissa aiheutti minulle tänään sydämentykytystä, kun se otti yhteen ampiaisen kanssa parvekkeella. Seuraillessani sen kiinnostusta amppariin arvelin, että kohta pistää. Ja niinhän siinä kävi, tosin ei tassuun niin kuin olisin toivonut ja kuten ennen kävi, vaan jonnekin pään alueelle. Luulin jopa hetken, että kieleen, sen verran vaikeasti Kissa lipoi huuliaan turvonneella ja hieman hervottomalla kielellään. Säikähdin tästä, sillä kielihän voisi turvota niin että se tukkii kurkun ja hengitystiet. Soitin ystävälleni, jolla on ollut joitakin ongelmia koiranpentunsa kanssa ja hän vahvisti pelkoni kielen turpoamisen vaarallisuudesta. Sain häneltä Helsingin yliopistollisen eläinsairaalan numeron, jossa on 24 h auttava puhelin, samalla hain kotikaupunkini päivystävää eläinlääkäriä seuraten Kissaa huolestuneena. Mikäli hengitys olisi alkanut vaikeutua, minulla olisi ollut todella kiire! Ampiainen ei onneksi ollutkaan osunut kieleen, vaan jonnekin huulen alueelle ja vähän aikaa ihmeteltyään Kissa meni juomaan vettä. Helpotuin paljon, koska se onnistui ihan hyvin. Ja vielä enemmän, kun katti paineli takaisin parvekkeelle ihmettelemään lattialla pökkyrässä kömpivää ampiaista. Lopputulos oli 1 kuollutta ampiaista, 0 kissaa. Tästä viisastuneena laitan eläinlääkärien numerot valmiiksi kännykkään ja toivon, ettei Kissa menisi aina kuono edellä joka öttiäisen perään.

Nyt on vihdoin hieman aikaa nollata viikon tapahtumia. Tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että käyn läpi tärkeät jutut netistä, otan rennon asennon sohvalla, avaan television (ehkä neljättä kertaa tällä viikolla) ja nautiskelen pari olutta ennen kuin vedän peiton korviin.