Olen bongaillut muutamasta blogista haasteen, jossa pyydetään kuvailemaan elämäänsä vuoden ja viiden vuoden kuluttua. Tai siis sitä, millaista sen kuvittelee olevan. Jos joku käy lukemassa tätä, ota idea mukaasi (lukeeko tätä muuten kukaan kuin ehkä yksi ihminen silloin tällöin?).
Vuoden kuluttua
- kandityö alkaa muhia mielessä
- opiskeluintoa riittää vielä rutkasti
- olen saanut mukavan kesätyön, jossa olin jo ehkä hieman aiemminkin. Työ liittyy omaan, uuteen alaani
- Kissa elää ja voi paksusti
- Mies elää ja voi hyvin
- olemme kotiutuneet hyvin uuteen paikkaan ja rakkautemme kukoistaa uutta loistoaan
- tai sitten tiemme ovat eronneet lopullisesti
- olen ottanut osaa 10 kilometrin juoksuun
5 vuoden kuluttua
- olen valmis maisteri
- takana on jo parisen vuotta oman alan työtä
- edessä lupaavat uramahdollisuudet
- viihdyn työssäni
- olen ostanut oman asunnon
- Kissa elää ja voi paksusti
- olen juossut puolimaratonin
- olen terve ja onnellinen
- olen matkustellut mielenkiintoisissa paikoissa
- alkaisi olla aika harkita lapsen tekemistä
- minulta kysytään vieläkin papereita Alkossa hakiessani sieltä viinipullon
- elämä on vakiintunut paikoilleen
Vuoden päähän on aika helppoa "ennustaa" realistisia suunnitelmia, mutta viisi vuotta on aika pitkä aika. Viisi vuotta sitten olin vielä opiskelija ja olin jo astunut työelämään, isä ja äiti olivat elossa, otin elämän kevyemmin ja halusin pois Suomesta tai ainakin siitä kaupungista, jossa asuin. Tuo aika tuntuu nyt hyvin kaukaiselta, vaikkei siitä nyt niin kauaa olekaan. Mitähän olisin tuolloin kuvitellut tekeväni viiden vuoden kuluttua? Olisipa mielenkiintoista tietää.
(kirotut rivivälit)
1 kommenttia:
se on aika jännää miettiä niin pitkälle kuin viiden vuoden päähän <: sehän on HIRMU pitkä aika ja elämässä saattaa tapahtua mitä vaan. eihän sitä koskaan tiedä. mutta unelmia pitää olla ja suunitelmia, vaikka ne eivät sitten koskaan toteutuisikaan; mutta niiden tilalle tulee jotain muuta.
pulmu alkaa sopeutua uuteen ympäristöön. liikkuu jo vapaasti ja ruokaakin menee, vaikkakin aika vähän (mut ei hätää hei, selmä syö yöllä loput kun silmä välttää!)
mutta minut se on ottanut parhaaksi kaveriksi. heräsin eilen yöllä siihen, että joku nukkui mun päällä, no, pulmuhan se oli <: en uskaltanut liikkua ollenkaan etten pelästyttäisi pikkuista ja vähän alkoi paikat puutua kun samassa asenossa piti koko ajan olla.
mutta hienosti on löytänyt oman laatikon ja käy siellä. pelkäsin, koska on ulkokissa eikä hänellä ennen ole ollut laatikkoa, ettei osaa käyttää, mutta jo vain! meidän selmakin vain haluaisi käyttää sitä... lievää mustasukkaisuutta ilmassa.
voi kun noista nyt tulisi kaverit. se se tarkoitus olikin alunperin <:
Lähetä kommentti