Teinirakkautta

Muistin yht´äkkiä jostain yläasteaikaisen ihastukseni. Poika oli pitkä, tumma, ruskeasilmäinen urheilijakomistus. Oikeastaan Mies on yllättävän samannäköinen kuin hän. Tätä yläasteen ihastustani tyydyin katselemaan salaa ja hellin viatonta rakkauttani häneen. Molemminpuolista ihastumistakin oli selvästi ilmassa, mutta minä olin muuten räiskyvästä ja eläväisestä käytöksestäni huolimatta toivottoman ujo hänen suhteensa. Eikä hänkään tehnyt sen kummemmin aloitteita.


Odotin kouluunmenoa, sillä se oli ainoa paikka, jossa näin hänet. Seiskalla hän istui edessäni ja hölisi hassuja juttujaan minulle ja muille. Kasilla olin onnesta pyöreänä, sillä olimme samassa kotitalousluokassa - harmi ettemme päässeet samaan ryhmään. Kahdeksannen hiihtolomalla kirjoitin hänelle kirjeen, jossa kerroin tykkääväni hänestä ja pamppailevin sydämin postitin sen. Koulussa en sitten kuitenkaan uskaltanut katsoa häntä päinkään eikä hänkään osannut tehdä mitään sen kummempaa, kuin napautella pulpettiani ohikulkiessaan tai katsella kauempaa. Oi kuinka ujo sitä onkaan ollut, voi sitä vihkoihin ja kirjanlaitoihin piirrettyjen pyöreiden sydänten määrää! Yksi hymy tai katse oli koko maailma moneksi päiväksi, en olisi edes osannut kuvitella miltä suudelma olisi maistunut hänen orastavien viiksiensä alla. Mielikuvituksessani olimme onnellisia, kauniita ja ikuisesti yhdessä.

Yhdeksännellä tuo puhdas ihastus alkoi murentua, vaikka en päässyt siitä lopulta eroon koko yläasteen aikana. Kenenkään muun hymy tai ohimennen toisiaan pyyhkäissyt katse ei tuntunut vatsanpohjassa saakka enkä kaivanut kenestäkään muusta kaikkea mahdollista tietoa. Kuinka helppoa olisikaan nyt, Facebookien, messengerien ja muiden aikana, ottaa selvää ja voittaa ujoutensa. Silloin en ollut vielä kuullutkaan Internetistä eikä kenelläkään ollut kännykkää. Ehkä hänellä on vielä jossain se minun kirjoittamani kirje, jossa ruutupaperilla on vain muutama rivi tekstiä ja jonka viesti oli liian suuri sanottavaksi ääneen.

Se teinirakkaus jäi puhtaaksi ja kauniiksi. Yläasteen jälkeen hän lähti jonnekin muualle ja minäkin löysin pojan, joka sai minut unohtamaan hänet. Olisi mielenkiintoista nähdä hänet nyt ja kysyä, mitä hän mietti kirjeestäni. Voisimme hymyillä nuoren tytön väräjävälle sydämelle ja olla tyytyväisiä, ettei ainakaan hän päässyt sitä koskaan särkemään.