Menen perjantaina pohjoiseen katsomaan mahdollista uutta kotiamme. Soittelin eilen välittäjälle ja sovimme näytön, meille on varattu kaksio ihan uudesta talosta. Tuo tulee silti olemaan väliaikainen ratkaisu, aiomme ostaa oman kämpän kunhan pääsemme "sisään" uuden kaupungin systeemeihin, alueisiin ja sopiva koppi tulee vastaan. Kaupunki on meille molemmille entuudestaan tuttu ja varsinkin minulla asuu siellä monta hyvää ystävää.
En erityisemmin tykkää muuttamisesta, mutta laskeskelin eilen että olen ehtinyt muuttaa liki kymmenen kertaa paikkakunnalta toiselle ja lisäksi vielä jonkun kerran paikkakunnan sisällä. Asuin 16-vuotiaaksi asti kotona, jonka jälkeen muutin omilleni mennessäni lukioon. Välillä olen asustellut ihan rauhassa 2-3 vuotta samassa paikassa ja asunnossa, mutta välillä on vaihtariaika ja kesätyöt, joiden vuoksi on tullut vaihdettua osoitetta useamman kerran vuoden aikana. Viimeisimpään osoitteeseen olen saanut postia nyt aika tasan kaksi vuotta, se on minun ja Miehen ensimmäinen yhteinen koti.
Pohdin eilen yön pikkutunneille saakka muuttoa, töitä ja elämän järjestymistä. Tarkoitukseni on ensin mennä katselemaan meininkiä kouluun ja hakea sen mukaan töitä. Säännölliseen palkkatuloon tottuneena tuo hetkellinen pudotus opintotuelle tuntuu varsin kamalalta ja vaikka nyt sukanvarressa onkin opiskelurahoja, ei niitä sitten kuitenkaan haluaisi käyttää - entä jos tuleekin paha päivä eikä sitten olekaan pelivaraa? Pientä muutosvastarintaa vain, tottahan olisi helppoa vain jäädä vanhaan ja junnata siinä, valmistumatta koskaan. En vain halua herätä joskus siinä tilanteessa, että pohdin tekemättä jättämisiäni ja huomata harmittelevani etten uskaltanut. Muutos on iso, mutta on näitä tehty ennenkin. Taitaa vain olla niin, että iän myötä sitä ehkä jo haluaisi alkaa asettumaan aloilleen.
Huomenna lähden siis reissuun. Ystävälläni on valmistujaiset ja samalla matkalla laitan omaakin tulevaisuuttani järjestykseen. Jännittää hieman, mutta ihan positiivisesti kuitenkin. Pohjoisen tyttö on pääsemässä takaisin juurilleen :)
keskiviikko 2. heinäkuuta 2008
Krooninen muuttaja
Lähettänyt Frises klo 8.47
Tunnisteet: Mies, tulevaisuus
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommenttia:
muuttaminen on aina raskasta kun täytyy pakata ja järjestellä uudestaan ja vielä sopeutua uuteen paikkaan. mutta on se jotenkin palkitsevaakin, kun ympäristö vaihtuu . itse olen myös syksyllä suunnitellut muuttoa pois kotikaupungista, josta alkaa ilma loppua. jos tyttö suuntaisi turku-tampere-helsinki -akselille, kuka tietää.
ja heh, kiitos. haavissa tosiaankin on jotain oikein kultaista ja ihanaa. kaikkein eniten pelotti, että miten hän suhtautuu "sairaaseen" elämääni ja miten hän jaksaa kanssani. mutta kuinka yllättynyt olinkaan, miten täysillä hän on mukana paranemisessani. kannustaa ja tukee, tietää tasan mitä sanoa, jotta söisin leivän. antaa luvan ja kehuu ja kiittää ja hokee, että minä ansaitsen kaiken sen ruuan ja se on ihan normaalia. sitten sitä jotenkin niin kuin saa syödä ja ilman mitään omatunnontuskia.
vkoloppuna teimme LÄTTYJÄ hillolla. ole syönyt niitä viimeksi ala-asteella. ihan kyyneleet meinasivat tulla silmiin, kun otimme lopuksi vielä puolikkaan yhdessä, ettei minun olisi tarvinnut ottaa kokonaista jos siitä olisi sitten tullut paha olo. ja saldo oli 2, 5 lättyä! ihmettelinkin hänelle, että tällaistako se "normaali" elämä sitten on? että ei se niin pahalta tunnukaan...
kunpa hän vain jaksaisi... ja kestäisi kaikki takapakit siinä missä eteenpäin menotkin. niitä on kuitenkin väistämättä edessä.
mutta irti minä en ainakaan päästä :> se on ihan varma.
anteeksi, nyt tuli lörpöteltyä omia (mutta heräsin juuri...)
mutta hyvää keskiviikkoiltaa sinne kuitenkin! voi hyvin.
<3
Lähetä kommentti