Mieli on heti pirteämpi, kun pilvet ovat väistyneet auringon edestä. Toisaalta sateella on ihan sama olla töissä, mutta se harmaus vaikuttaa kuitenkin mielialaan. Tänään on niin mukava ja energinen fiilis, pääsisipä jo kotiin.
Tässä onkin tullut vähän taukoa kirjottelussa. Jotenkin ei ole tuntunut olevan mitään, mistä purkautua. Olen saanut irrotettua otettani kaikista rutiineista ja se on tuntunut hyvältä. Ei huvita tehdä mitään erityistä, olen jotenkin laiskunut lukemiseenkin. Lenkillä käyn omaksi ilokseni ja fiiliksen mukaan enkä ota niin stressiä syömisistäkään. Viime viikolla tosin olin hetken hieman hiilenä, kun vaaka näytti aamulla "Err" - pohdin jo, että ehkä olisi parempi välillä tarkkailla mitä sitä syö. Viikonlopun jäljiltä oli kyllä niin mahtava turvotus päällä (sipsejä, pähkinöitä, olutta, ulkona syömistä), että tämä viikko on alkanut hieman tarkemmalla linjalla.
Ystäväiseni oli viime viikonloppuna vierailulla meillä miehensä kanssa. Kävimme koko porukalla katsomassa Iron Maidenin keikkaa ja se oli jotain ihan uskomatonta. Hypin, pompin, huusin ja hymyilin koko sen kaksituntisen enkä olisi halunnut heidän lopettavan vielä sittenkään. Alkupuolella olin niin tohkeissani, että hyvä kun en lirauttanut housuuni. Kuulin bändiltä tässä yksi päivä biisin radiosta ja minut valtasi ihana lämmön tunne, aivan kuin vanha ja kauan odotettu rakas ystävä olisi halannut minua. Ehkä se oli Eddie :)
Huvittavinta tuolla keikalla oli se, että mennessäni anniskelualueelle (K-18) minulta kysyttiin papereita. Ok, ehkä sitten näytin minihameessa ja caprileggareissani teiniltä, mutta haloo - mä olen sentään 27! Alkossakin kysellään papereita joka hiton kerta kun haen sieltä viinipullon. Kai tuo pitää ihan oikeasti ottaa kohteliaisuutena.
Tämä päivä on mennyt aika pitkälti muuttohommia hoidellessa. Olen pyydellyt tarjouksia kuljetusfirmoilta, tehnyt osoitteenmuutoksen ja ilmoituksen maistraatille, sopinut asunnon avainten noutamisesta, täytellyt opintotukihakemuksen ja pohtinut mistä keksisin työntynkää uudessa paikassa. Ajatus opintotuella kituuttamisesta on aika karsea, mutta en nyt ole jaksanut stressata töistäkään. Katsotaan nyt ensin, miten noita kouluhommia on ja etsitään duuni sen mukaan. Olen kyllä jo asetellut syksyn luennot kalenteriin eikä niitä kovin kauheasti ole, jotain parikymmentä tuntia viikossa. Kiitos sivuaineiden suorittamisen pääsen suht helpolla, toisaalta mieluummin tekisin sitten hommia nopeampaan tahtiin. Sille ei tietenkään voi mitään, että ensin vaaditaan perusopinnot alle ja nuo kurssit näyttävät olevan niin ovelasti päällekäin, ettei kovin tiukan lukkarin haaliminen ole edes realistisesti mahdollista. Harmi, en haluaisi kituuttaa tuota tutkintoa vuositolkulla. Mutta joo, tämäkin asia selvinnee tuossa syssymmällä. Nautitaan nyt tästä tämänpäiväisestä auringosta :)
keskiviikko 23. heinäkuuta 2008
Aurinkoa ja toimistohommia
Lähettänyt Frises klo 14.54
Tunnisteet: Kesä, Opiskelu, tulevaisuus
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

0 kommenttia:
Lähetä kommentti