I was in a place where I belong

Takana on mielettömän ihana viikko! Töihin palaaminen ei tunnu nyt yhtään kivalta, mutta tämä on enää väliaikaista. Menneen viikon aikana minulle kirkastui, etten enää halua jatkaa nykyisiä töitäni vaan haluan päästä mahdollisimman pian opiskelemani alan tehtäviin. Ja ensiarvoisen tärkeää nyt on toki päästä muuttamaan. Kahden kuukauden kuluttua olen jo uudessa kodissani, ihanaa!

Menin viikko sitten vanhan ystäväni luokse Turkuun. Katselimme valokuvia yhteisiltä reissuiltamme ja nauroimme, niin monta hyvää hetkeä oli päässyt jo unohtumaan. Parasta oli kuitenkin huomata, kuinka ystävyys säilyy ja syvenee vaikkei yhteydenpito olekaan kovin tiivistä. Sitä samaa on kyllä monen muunkin ystävän kanssa. Eihän ystävyyden mitta olekaan se. kuinka usein on yhteydessä, vaan se että se yhteys säilyy.

Muutaman päivän vietin mereisessä ympäristössä kenttäkurssin parissa. Koko talven opiskelut heräsivät nyt henkiin ja oli hienoa huomata, miten niitä asioita voi soveltaa käytäntöön. Ja että jotain oli tarttunut mieleen niin, että osasi hyödyntää oppimaansa. Paljon tuli kuitenkin uutta asiaa ja vaikka aikataulu oli tiivis, ei missään välissä tuntunut raskaalta. Oli mukavaa tutustua uusiin ihmisiin ja saada kasvot verkkokurssin nimille. Parasta taisi olla kuitenkin pääsy kauas pois arjesta. Itsellä ei tarvinnut huolehtia mistään: ohjelma oli suunniteltu valmiiksi, ruokaa ei tarvinnut tehdä (ja sitä oli riittävästi!) ja koko ajan oli uutta ja mielenkiintoista asiaa. Edes ulkona sadesäässä vietetty aamupäivä ei kyennyt latistamaan tunnelmaa - tämä on ehdottomasti jotain sellaista, jota haluan tehdä työkseni! Nykyinen työ läikähti pari kertaa mielessäni ja aina yhtä harmaana, tylsänä ja merkityksettömänä.

Eräs vanha ystäväni kaukaa pohjoisesta vieraili täällä juhannuksen alla. Oli ihanaa nähdä häntä ja kuten tuon aiemmankin ystäväni kohdalla, myös hänen kanssaan yhteys säilyy pitkistäkin puhelinhiljaisuuksista huolimatta. Jatkossa näen häntä onneksi enemmän, sillä muutan samaan kaupunkiin. Muutto tuntuu hetki hetkeltä paremmalta, vaikka hetkittäin haluaisin jäädä tännekin. Täällä minulla ei kuitenkaan ole kovinkaan montaa ystävää enkä ole oikein kotiutunut. Piti tulla oikein tänne saakka toteamaan olevansa hengeltään pohjoisen tyttö.

Juhannuksen juhlinta käynnistyi pohjoisen ihmisten parissa syöden, saunoen, olustellen ja syöden vielä lisää. Ystävälläni on kaksi tyttökissaa, jotka ovat riidoissa keskenään. Toinen on ahdistanut toisen keittiön nurkkaan, josta se ei uskalla tulla pois. Molemmille kissoille on omat ruokakipot ja hiekkalaatikot. Miestäni harmitti kovasti tämä keittiöön ahdistettu kissa. Hassua, että tämä samainen Mies ei pitänyt kissoista ennen minuun tutustumistaan ja nyt hän huolehtii jo toistenkin kissojen hyvinvoinnista. Hän on kuitenkin pohjimmiltaan eläinrakas ihminen.

Muuten juhannussuunnitelmat eivät ihan pitäneet. Meidän piti mennä Miehen kanssa telttailemaan läheiseen kansallispuistoon, mutta jatkuvat vesi- ja ukkoskuurot pitivät meidät kotisalla. Tokihan olisimme voineet lähteä reissuun, mutta ei se nyt olisi ollut niin kivaa kun kaikki on märkää ja kylmää. Leikimme sitten retkeä kotona. Grillasimme kertakäyttögrillillä parvekkeella pari pakettia makkaraa (ja pelkäsimme kauhean savun vuoksi naapurien vihoja ja palokuntaa) ja testasimme uudet makuupussit olohuoneen lattialla. Joku nelijalkainen villipeto vaaniskeli leiriämme yön aikana juosten sen ohi ja raapien lähellä kasvanutta raapimapuuta. Aamulla se oli huomattavasti säyseämpi ja keittelin tyytyväisenä aamukahvit hyvin menneen retken kunniaksi. Olisi tämä juhannus voinut kehnomminkin sujua.