Sateinen torstai-iltapäivä

Blogini oli tarkoitus olla itseäni varten kirjoitettu purkautumiskanava, mutta seuraillessani ja kommentoidessani muiden blogeja huomasin saaneeni yleisöäkin. En ole ollut mitenkään mahdottoman innokas kirjoittelemaan ja alkuperäisen idean mukainen toteutus on jäänyt hieman vähemmälle. Ja lopulta olen tainnut tuottaa tekstiä enemmän kommentteihin kuin tänne. Mitäs tuosta, eihän missään sanota miten blogataan oikein. Olin oikein otettu, kun nämä näppäilyni pääsivät lilja sofian blogin luettujen listalle :)

Olen lukenut aika paljon syömishäiriöblogeja. En oikeastaan tiedä syytä. Eksyin kerran erääseen blogiin, jonka olen jo kadottanut kauan sitten, jonka jälkeen olen lueskellut varmaan kymmeniä blogeja samasta aiheesta. Itselläni ei siis ole mitenkään tunnettuja ongelmia syömisen tai mielenterveyden kanssa, joten ei voida puhua vertaistuestakaan. Luultavimmin olen noita juttuja lukiessa "tutustunut" blogin pitäjään ja tavaallaan pidän häntä ystävänä - tai ainakin hyvänä tuttuna - jota haluan auttaa. Ymmärrän noiden kokemusten pohjalta monta asiaa nyt eri tavoin, olen saanut niistä hyvää näkökulmaa. En pidä asioita enää niin mustavalkoisina, sillä mielenterveysongelmahan ei näy ulospäin. Eräs ystäväni vuosien takaa kärsii paniikkihäiriöistä ja hän on sanonut nyt sairaslomalla ollessaan, ettei hän huvikseen sairasta mielenterveydellään. Tällä hetkellä hänen lääkityksensä on kohdillaan ja tilanne hallinnassa. Toivon hänen toipuvan joskus niin, että hän pääsee takaisin työelämään. Nuori ihminen, elämällä on hänelle vielä niin paljon tarjottavaa.

Noita blogeja lukiessa omat ongelmat tuntuvat tietenkin hyvin pieniltä. Toisaalta koen itseni selviytyjäksi - vanhempieni kuoltua joitakin vuosia sitten olisin varmasti voinut järkkyä ja ajautua sairastamaan. Mietinkin jossakin välissä, että minun olisi ehkä hyvä käydä puhumassa ammattilaiselle, mutta se jäi. Olen tuon seurauksena sulkenut paljon asioita sisääni, mutta ajan kuluessa ne ovat haalistuneet ja kipu lientynyt. Tunnen toisinaan haikeutta, paljon on jäänyt sanomatta ja kokematta. Toisinaan taas haluaisin niin soittaa äidille tai isälle ja kertoa, mitä kivaa on tapahtunut tai missä olen onnistunut. Ajattelen kuitenkin niin, että he ovat nyt sellaisessa paikassa jossa tuskaa ei tunneta ja näkevät, että minullakin menee hyvin. Tiedostan sen, että tahtoni menestyä ja näyttää on peräisin vanhempieni kuolemasta. Katsokaa nyt kaikki, selvisin siitä, olen vahva ja pystyn aina vain parempaan! Joskus nämäkin ajatukset tuntuvat raskailta kantaa, ne tuntuvat velvollisuuksilta. Toisaalta en taas edes uskalla hidastaa tai pysähtyä, en tiedä mitä siitä seuraisi. En uskalla ottaa vielä selvää.

Minun piti kirjoittaa jostain ihan muusta aiheesta, mutta ajatukseni ehti karata pois siitä ja tämä oli tuloksena. Niinpä niin, tätä se tarkoittaa. Ajatuksissani olen jo jossain ihan muualla.