CLICK HERE FOR THOUSANDS OF FREE BLOGGER TEMPLATES »

torstai 15. toukokuuta 2008

Yleisönosastokirjoituksia

Luin entisen kotikaupunkini paikallislehteä netissä, minulla on tapana seurata sitä vaikka muutinkin sieltä pois kaksi vuotta sitten. En ole harrastanut yleisönosastokirjoituksia tai muita kannanottoja, mutta nyt hiileennyin ihan täysin yhdestä ilmastonmuutoskirjoituksesta. Joku koitti päteä ja teki suht sekavia johtopäätöksiä, joten ajattelin hieman päteä vastaan. Saas nähdä julkaistaanko tuota, itselleni tuli ainakin ihan hyvä fiilis kun pääsin taas avautumaan asiasta. Tällaista siis tänään:

"XX avasi ilmastonmuutoskeskustelun [lehdessä] 15.5., jota haluaisin hieman laajentaa. On aivan totta, että tutkimuksia tehdään valtavasti ja tulokset vaihtelevat riippuen mahdollisesti tutkimuksen rahoittajasta tai näkökulmasta. Ilmastotutkimus on kuitenkin hyvin laaja-alainen asia, josta on vaikea saada yhtä, oikeaa vastausta ja siihen liittyy monia huonosti tunnettuja ja vaikeasti ennustettavia ilmiöitä. Hiemankin tieteellistä tutkimusta tuntevat henkilöt tietävät, että tutkimusten tarkoitus ei suinkaan ole antaa absoluuttista totuutta ja tyhjentävää vastausta tutkimusongelmaan, vaan kerätä tietoa ja pyrkiä kohti mahdollisimman oikeaa vastausta ja antaa pohjaa jatkokeskustelulle. Kriittinen ajattelu on kuitenkin hyvä alku, kaikkea ei kannata niellä purematta ja kannattaa aina ottaa huomioon missä foorumissa tietoa esitetään. 7-päivää ei ole välttämättä vakavasti otettava tieteellinen julkaisu, toisin kuin esimerkiksi Science.

Ihmisten määrä on viimeisen sadan vuoden aikana kolminkertaistunut. Terve järkikin sanoo, ettei näin räjähdysmäisesti kasvanut väestömäärä voi olla vaikuttamatta Maapallon ekologiaan ja sillä voi hyvinkin olla suoria ja kerrannaisia vaikutuksia myös ilmastoon. Enemmän olisin kuitenkin huolestunut siitä, että kasvava väestö tarvitsee myös enemmän ravintoa, energiaa ja luonnonvaroja noin yleensäkin. Elintason nousu Kiinassa on jo nostanut ja tulee jatkossa nostamaan lisää elintarvikkeiden ja energian hintaa, joka tulee näkymään myös kulutustavaroissa. Biopolttoaineiden raaka-ainetta kasvatetaan pelloilla, jotka ovat poissa elintarvikkeiden tuotannosta. Kasvavien markkinoiden käytössä oleva tekniikka ei välttämättä ole parasta mahdollista, joten se saastuttaa ympäristöä. Mekin täällä olemme osaltamme syyllisiä tuohon saastekuormaan halutessamme aina vain edullisempia hyödykkeitä.

Globaalit ongelmat ovat monitahoisia ja on ymmärrettävää, että niiden käsittäminen on vaikeaa, lähes mahdotonta. Humanitaariset katastrofit eivät juurikaan kosketa meitä ja ne on helppoa sivuuttaa kanavaa vaihtamalla tai kahvipöytäkeskusteluissa. On helppoa paeta myös siihen selitykseen, ettei yksi ihminen voi vaikuttaa asioihin, tarvitaan poliittisia ja taloudellisia ohjauskeinoja. Tämä sama pätee myös nyt käytävään ydinvoimalakeskusteluun. Sekin on osa globaalia maailmaa ja Suomen kilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla, kyse on myös kotimaassa olevista työpaikoista. Silti sitä ei saisi tehdä paikallisen hyvinvoinnin kustannuksella, vaan tulisi keskustella kestävän kehityksen kolmella tasolla: taloudellisella, sosiaalisella ja ympäristöllisellä, jotka optimitilanteessa olisivat tasapainossa. Lintukotoajatteluun ei olisi enää varaa, yksittäisistä ihmisistä lähtien olisi tarpeen katsella maailmaa hieman oman elinpiirin ulkopuoleltakin. Ehkä se auttaisi näkemään, että emme voi elää näin loputtomasti."

0 kommenttia: