Tuulipuku on silitetty

Kylläpä tämä aika on taas livahtanut aivan huomaamatta, viikko alkaa olla jo puolessa. Odotan taas innolla viikonloppua, lähdemme ystäväni kanssa Riikaan. Ihana pako arjesta, kaikesta tästä rutiinista ja jumittamisesta, Miehestä. Parin päivän ajan saan hengittää sisääni kaikkea uutta ja ennenkokematonta. Pitäisi pakata laukut, inhoan sitä hommaa. Matkustus on ihanaa, mutta pakkaaminen jotain ihan kamalaa. Helpointa kai olisi silittää tuulipuku, kiillottaa avokkaat ja lähteä.

Toivottavasti saan tuolta reissulta myös uutta näkökulmaa tämänhetkiseen elämääni ja ratkaisun avaimia. Miehen kanssa ollaan ihan sovussa, mutta mielestäni olemme etääntyneet ja olemme enää lähinnä kämppiksiä. Miehessä olisi monta asiaa, jotka haluaisin muuttaa, mutta toisaalta on niin monia ihania asioita, joiden vuoksi haluan olla hänen kanssaan. Tilanne ei silti voi jatkua tällaisena, haluan enemmän yhteistä tekemistä ja takaisin sitä yhteyttä, joka meillä on ollut. Minnehän sekin on kadonnut?

Viime perjantain vaellus- ja virkistyspäivä oli ihana. Nuha ei enää vaivannut ja jaksoin paahtaa poikien kanssa pitkin polkuja väsymättä. Paluumatkalla tilanne oli oikeastaan niin päin, että minä määräsin tahdin ja pojat koittivat pysyä perässä. Unohdin sykevyön matkasta, olisi ollut kiva nauhoittaa tuo reissu. Ilta meni aika myöhään ja lauantaina oli aika paha olo johtuen nestehukasta - join koko päivän aikana ehkä noin litran muuta nestettä kuin alkoholia. Ei ihme, että pää oli kipeä ja jano aivan kamala. Ei se enää haittaa, oli kuitenkin sen verran ihana päivä takana.

Tuo sykemittari on parhaimpia hankintojani ikinä. En voisi kuvitella enää liikkuvani ilman sitä. Opin oikeastaan juoksemaankin sen avulla - kyllä, kuulostaa oudolta, mutta niin se vain on. Juoksu oli minulle pitkään oikea kummitus, en jotenkin jaksanut juosta kuin lyhyitä pätkiä. Ei ihme, koska otin aika nopeita spurtteja ja hengästyin heti. Sykemittarin myötä opin tarkkailemaan sykettäni ja hidastamaan tahtia tarvittaessa - tai kiristämään sitä. Treenien nauhoittaminen myös tsemppaa lähtemään lenkille ja jälkeenpäin on mukava vertailla ja katsella tehoja, kestoja ja kalorinkulutuksia (ihan ehdottoman tärkeä ominaisuus). Salilla ei kulu kauheasti energiaa, koska syke pysyy aika matalana. Mittarin kannustamana tulee yleensä tehtyä hieman ylimääräistä aerobista, jotta saisi kulutettua enemmän energiaa. Olen huomaamattani lisännyt liikuntaa mittarin avulla. Hankin sen vuosi sitten ja määrittelin silloin aktiivisuustasoni. Huomasin nyt keväällä, että mittarini on päivittänyt aktiivisuustasoani ylöspäin :) Way to go, girl!

Liikuttua tulee ihan mukavasti, nautin siitä ja se auttaa jaksamaan arkea. Joskus lenkille tai salille lähteminen on äärettömän raskasta, mutta onnistumisen tunne ja se endorfiinihumala minkä sieltä saa, saavat minut liikkeelle. Aina ei tietenkään jaksa. Käyn lenkillä mieluiten yksin, sillä käyn usein läpi asioita lenkin aikana. Saan myös itse määrätä tahdin. Olen jättänyt radiot ja mp3-soittimet pois matkasta, sillä haluan kokea maiseman kokonaisuutena äänineen. Erityisesti nyt keväisinä aamuina on mahtavaa kuunnella lintujen laulua, kuulla koiran haukku jostain kauempaa ja liikenteen humu kaupungin herätessä uuteen päivään. Siinä on jotain niin ainutkertaisen kaunista, että haluan kokea sen kaikilla aisteillani. Olen aikamoinen fiilistelijä :)