Silloin tällöin tulee näitä aamuja ja päiviä, jolloin arki ja sen rutiinit kyllästyttävät ja tuntuvat tyhjänpäiväisiltä. Töihin meneminen, siellä enemmän tai vähemmän turhien asioiden pyörittely, sitä samaa jauhavat työkaverit...Kuinka paljon mieluummin tekisin tänään jotain muuta, voisin kokea jotain sellaista joka täyttää sydämen riemulla ja kutittaa vatsanpohjaa. Voisin lukea kotona hyvää kirjaa tai juosta hengästymiseen asti. Täällä istun silti, koska tästä minulle maksetaan ja tämä on se, mitä minä teen. Ainakin nyt vielä toistaiseksi.
Luin tuossa aamulla yhtä seuraamaani blogia ja siellä oli hieno kirjoitus stereotypioista. Tämä sai minut ajattelemaan oman elämäni stereotypioita ja sitä, miten yhteiskunta odottaa meidän olevan ja tekevän jotain tietyn kaavan mukaan. Olin reilu vuosi sitten yllättynyt, että sain vakituisen työpaikan - olenhan seurusteleva ja hyvin potentiaalisessa lisääntymsiässä oleva nainen. Minun siis oletetaan pamahtavan paksuksi hetkenä minä hyvänsä - tosin tässä työpaikassa se ei haittaisi. Tietenkin tämä ajatus vaikuttaa myös minuun. Minunhan tulisi olla ihastuksissani kaikista kääröistä ja hypistelevän henkkamaukalla vauvanvaatteita haikeana. Puhumattakaan joistain Anne Geddesin kuvista. Entäpäs sitten, kun en halua lapsia? En siis nyt, aika ja ajankohta ei ole kerta kaikkiaan sopiva - en halua! Kyllä sitten joskus, myöhemmin, kun elämä on tasaantunut ja olen asettunut paikoilleni. Epäilen, ettei sitä tapahdu koskaan tai oikeastaan pelkään, että se tapahtuu.
Itsekkäistä näkökulmista ajatellen voisin kuitenkin joskus sen lapsen tehdä, onpahan sitten joku joka on vanhoina päivinäni ilonani. Tai sitten onnistun saamaan aikaan oikean kauhukakaran, joka haistattaa pitkät ja tilaa minulle palkkamurhan ollessaan 16. Ok, lapsestahan tulee sellainen, minkä hänestä kasvatat ja miten sosiaalistat yhteiskuntaan. Tuo viimeinen tarkoittaa jälleen sitä, että lapsi saisi tietyt odotukset ja ennakkoasenteet - näin tulee tehdä ja elää, astut nyt kouluputkeen ja valmistut maisteriksi 24-vuotiaana. Jos näin ei tapahdukaan niin muut ympärillä hämmästelevät, kuinka siitä nyt tuommoinen tuli ja hyvänenaikasentään. Näitä miettiessä olen kiittänyt isää ja äitiä, kun ovat onnistuneet tekemään minusta yhteiskuntakelpoisen. Omaa näyttämisen- ja pätemisenhaluani lienee sitten se ainoan lapsen kirous tai siunaus. En ole aina saanut kaikkea, mitä haluan, joten osaan arvostaa kovalla työllä hankittuja asioita. Kerään kuitenkin mieluummin henkistä pääomaa, sillä sitä ei kukaan voi minulta viedä tai hyötyä siitä. Toivon mukaan kykenen itse hyödyntämään keräämääni tietoa ja taitoja. Välillä vain tuntuu, että mitä enemmän oppii, sitä enemmän huomaa olevan opittavaa.
Tämä oli hieman päämäärätöntä pohdintaa, mutta ajatus kuljetti hieman polveilevasti. Nyt ajatus tuntuu hivenen kirkkaammalta ja jaksan taas täyttää paikkani tässä ja nyt.
Luin tuossa aamulla yhtä seuraamaani blogia ja siellä oli hieno kirjoitus stereotypioista. Tämä sai minut ajattelemaan oman elämäni stereotypioita ja sitä, miten yhteiskunta odottaa meidän olevan ja tekevän jotain tietyn kaavan mukaan. Olin reilu vuosi sitten yllättynyt, että sain vakituisen työpaikan - olenhan seurusteleva ja hyvin potentiaalisessa lisääntymsiässä oleva nainen. Minun siis oletetaan pamahtavan paksuksi hetkenä minä hyvänsä - tosin tässä työpaikassa se ei haittaisi. Tietenkin tämä ajatus vaikuttaa myös minuun. Minunhan tulisi olla ihastuksissani kaikista kääröistä ja hypistelevän henkkamaukalla vauvanvaatteita haikeana. Puhumattakaan joistain Anne Geddesin kuvista. Entäpäs sitten, kun en halua lapsia? En siis nyt, aika ja ajankohta ei ole kerta kaikkiaan sopiva - en halua! Kyllä sitten joskus, myöhemmin, kun elämä on tasaantunut ja olen asettunut paikoilleni. Epäilen, ettei sitä tapahdu koskaan tai oikeastaan pelkään, että se tapahtuu.
Itsekkäistä näkökulmista ajatellen voisin kuitenkin joskus sen lapsen tehdä, onpahan sitten joku joka on vanhoina päivinäni ilonani. Tai sitten onnistun saamaan aikaan oikean kauhukakaran, joka haistattaa pitkät ja tilaa minulle palkkamurhan ollessaan 16. Ok, lapsestahan tulee sellainen, minkä hänestä kasvatat ja miten sosiaalistat yhteiskuntaan. Tuo viimeinen tarkoittaa jälleen sitä, että lapsi saisi tietyt odotukset ja ennakkoasenteet - näin tulee tehdä ja elää, astut nyt kouluputkeen ja valmistut maisteriksi 24-vuotiaana. Jos näin ei tapahdukaan niin muut ympärillä hämmästelevät, kuinka siitä nyt tuommoinen tuli ja hyvänenaikasentään. Näitä miettiessä olen kiittänyt isää ja äitiä, kun ovat onnistuneet tekemään minusta yhteiskuntakelpoisen. Omaa näyttämisen- ja pätemisenhaluani lienee sitten se ainoan lapsen kirous tai siunaus. En ole aina saanut kaikkea, mitä haluan, joten osaan arvostaa kovalla työllä hankittuja asioita. Kerään kuitenkin mieluummin henkistä pääomaa, sillä sitä ei kukaan voi minulta viedä tai hyötyä siitä. Toivon mukaan kykenen itse hyödyntämään keräämääni tietoa ja taitoja. Välillä vain tuntuu, että mitä enemmän oppii, sitä enemmän huomaa olevan opittavaa.
Tämä oli hieman päämäärätöntä pohdintaa, mutta ajatus kuljetti hieman polveilevasti. Nyt ajatus tuntuu hivenen kirkkaammalta ja jaksan taas täyttää paikkani tässä ja nyt.
3 kommenttia:
tulin heti vierailemaan. ai, täälläkin on siis kissa-ihmisiä? terveisiä meidän selma-herralta ;)
joka nyt koisaa olohuoneen keinutuolissa ja tuhisee niin että makuuhuoneeseen asti kuuluu.
luin kyllä kaikki juttusi läpi, mutta en nyt saa koottua ajatuksiani mitenkään sille tasolle, että kommentoisin jotain. odotan näet vierasta ja jännittää. mutta halusin kuitenkin jättää merkin, että olen vierailut ja lukenut ja lupaan kyllä tulla toistekin lukemaan aivoituksiasi.
Hei kiitos hitosti kommentistasi blogiini<3 Kiva saada erilaisia lukioita, upeaa ja hämmentävää jos jotkut munkin hetken purkaukseni saavat ajatuksia liikkeelle. Sisäinen teinikapina for win ;>
hei, pakko nyt tulla näin yömyöhällä vielä käymään, kun minäkun pääsen kissoista puhumaan (tai meidän kisusta) niin siitä sitten juttua riittää (ja muiden hermot on koetuksella)
meidänkin herra on yksi iso karva, eli pitkäkarvainen otus. osoittaa rakkautensa nuolemalla paljaita varpaita ja paljasta ihoa. ei osaa maukua (luojalle kiitos!) vaan ääntelee kuin olisi nielaissut pulun ja helistimen. se on oikeasti mielenkiintoista. mutta meidän herkkua on kylmä puuro, kalkkunaleikkeet (tai oikeastaan mikä tahansa leike) sipsinpalaset ja sardiini purkissa! ja häntä heiluu ja tärisee kuin kalkkarokäärmeellä kun näitä olis tarjolla.
nyt nukkuu tuossa vierellä sängyllä maha kohti kattoa ja raajat levällään. eikä hän muuten ole mikään ihan pieni katti... mut se on se turkki vaan mikä hämää ;)
Lähetä kommentti